Kun lapset tekevät roskaopasteen itse
Kun viesti tulee lapsilta
Roskista voi puhua monella tavalla. Aikuinen voi muistuttaa, kaupunki voi lisätä kyltin ja opettaja voi näyttää kuvan hulevesikaivosta. Mutta joskus asia muuttuu lapselle todemmaksi vasta silloin, kun hän saa itse tehdä viestin.
Porin kaupungin uutisessa kerrottiin 13.8.2025, että Mahanpuruja muovista -kampanjassa oppilaiden ideoima katutaideteostarra toi näkyviin roskaamisen ja ympäristön yhteyttä. Ajatus on Roskaretki-perheelle kiinnostava juuri siksi, että lapset eivät ole vain kuulijoita. He ovat tekijöitä.
Tällaista ei tarvitse kopioida suurena kampanjana. Kotona, koulussa tai harrastusryhmässä voi tehdä oman pienen version: reittimerkin, minijulisteen tai paperisen muistilapun, joka kertoo yhdestä tärkeästä asiasta. Katukaivo ei ole roskis. Roskis on tuolla. Roska kulkee veden mukana eteenpäin. Pieni opaste voi muistuttaa ja tehdä asian näkyväksi, vaikka se ei tietenkään poista roskaamista varmasti.
Miksi katukaivo kannattaa ottaa mukaan
Moni lapsi ajattelee ensin, että kadulla oleva ritilä on jonkinlainen musta aukko. Sinne vesi katoaa, ja samalla ehkä myös hiekanmurut, lehdet ja joskus roskat. Aikuisen tehtävä on hidastaa tätä ajatusta.
Ylen hulevesitaustan mukaan hulevesiin liittyy arjen ympäristökysymyksiä, koska sade- ja sulamisvedet kuljettavat mukanaan aineksia eteenpäin. Kaikkea ei tarvitse selittää lapselle teknisesti. Riittää, että katukaivo ei ole loppupiste. Se on reitin alku tai yksi välietappi.
Kun lapsi ymmärtää tämän, roskan paikka muuttuu. Tupakantumppi, karkkipaperi tai muovinpala kaivon vieressä ei ole vain ruma. Se voi lähteä liikkeelle sateella. Tässäkin kannattaa käyttää varovaista kieltä: jokainen roska ei päädy suoraan mereen, mutta osa roskista voi kulkeutua veden, tuulen ja katujen mukana pois siitä paikasta, johon se jätettiin.
Oma reittimerkki kolmessa vaiheessa
Me olemme tehneet lasten kanssa opasteen ensin paperilla. Se on turvallisin ja helpoin tapa aloittaa, eikä vaadi lupia tai pysyviä merkintöjä.
Ensimmäinen vaihe on retki. Kävelkää lyhyt reitti kodin, koulun tai kerhon lähellä ja etsikää kolme paikkaa: roskis, katukaivo ja kohta, josta löytyy usein pieniä roskia. Lapsi saa ottaa kuvan, piirtää kartan tai vain osoittaa. Aikuinen pitää huolen, ettei roskia poimita vaarallisista paikoista eikä liikenteen vierestä.
Toinen vaihe on viestin valinta. Hyvä opaste sanoo vain yhden asian. Esimerkiksi: "Katukaivo ei ole roskis", "Pieni roska kulkee sateessa" tai "Roskis löytyy kulman takaa". Jos viestejä on liikaa, lapsen hieno idea hukkuu. Yksi lause ja yksi kuva riittävät.
Kolmas vaihe on toteutus. Minijuliste voi olla A4-paperi ikkunassa, luokan seinällä tai taloyhtiön ilmoitustaululla luvan kanssa. Reittimerkki voi olla karttaan piirretty nuoli, jota käytetään vain omalla roskaretkellä. Jos halutaan tehdä ulos kiinnitettävä opaste, lupa pitää kysyä maanomistajalta, koululta, taloyhtiöltä tai kaupungilta. Lasten kanssa tämäkin on hyvä oppi: yhteiseen tilaan ei lisätä omia merkkejä salaa, vaikka tarkoitus olisi hyvä.
Lapsi suunnittelijana, ei vain apulaisena
Aikuisen tekemä kyltti on usein siisti ja selkeä. Lapsen tekemä kyltti voi olla mutkikkaampi, vinompi ja paljon kiinnostavampi. Siinä voi olla surullinen kala, puhuva katukaivo, roskikseen osoittava nuoli tai supersankarihanska, joka nostaa paperin maasta.
Tässä kannattaa antaa lapselle oikea suunnittelijan rooli. Aikuinen voi kysyä:
- Kenelle opaste puhuu?
- Mitä haluamme ihmisen huomaavan?
- Onko viesti ystävällinen?
- Näkyykö kuvasta, mitä pitää tehdä?
- Mihin tämä voidaan laittaa luvallisesti?
Saarnaava kyltti voi tuntua lapsestakin raskaalta. Lempeä muistutus toimii usein paremmin Roskaretki-hengessä. "Hei, roskis on tässä" on eri sävy kuin "Älä koskaan roskaa". Molemmat voivat tarkoittaa samaa suuntaa, mutta ensimmäinen kutsuu mukaan.
Pieni opaste ei ratkaise kaikkea
On tärkeää olla lupaamatta liikaa. Yksi tarra, juliste tai lasten tekemä reittimerkki ei poista roskaamista. Se ei korvaa riittäviä roskiksia, kunnossapitoa, toimivaa siivousta tai sitä, että aikuiset ottavat vastuun omista jäljistään.
Silti pienellä opasteella voi olla merkitystä. Se voi tehdä näkymättömän reitin näkyväksi: katu, kaivo, sadevesi, oja, puro, meri tai muu vesistö. Se voi auttaa lasta kertomaan asian omin sanoin. Se voi saada aikuisenkin katsomaan katukaivon vieressä olevaa tumppia hetken tarkemmin.
Roskaretken kannalta opasteen tekeminen on myös tapa käsitellä huolta. Lapsi ei jää vain katsomaan roskaa ja kysymään, miksi joku teki noin. Hän saa tehdä pienen vastauksen: merkin siitä, että asialle voi tehdä jotakin.
Kokeilkaa viikon mittaista näkyväksi tekemistä
Jos haluatte kokeilla tätä kotona tai ryhmässä, valitkaa yksi viikko ja yksi reitti. Maanantaina kävellään reitti ja etsitään katukaivo, roskis ja roskaisin kohta. Tiistaina piirretään opaste. Keskiviikkona hiotaan yksi lause. Torstaina laitetaan minijuliste luvalliseen paikkaan tai otetaan se mukaan reittikartaksi. Perjantaina kävellään sama reitti uudestaan ja katsotaan, mitä huomataan nyt.
Kysymys ei ole siitä, muuttuiko koko katu. Kysymys on siitä, muuttuiko katse. Huomaako lapsi roskiksen aiemmin? Ymmärtääkö hän, miksi kaivoon ei kuulu heittää mitään? Uskaltaako hän sanoa aikuiselle, että tuossa on roska, jota ei kannata jättää sateen vietäväksi?
Kun lapset tekevät roskaopasteen itse, he harjoittelevat ympäristötekojen lisäksi viestintää, luvan kysymistä ja yhteisen tilan lukemista. Se on paljon yhdelle paperille. Ja juuri siksi se voi olla hyvä Roskaretki-tehtävä.
Opasteen voi myös säilyttää retkikansiossa, vaikka sitä ei laitettaisi minnekään esille. Silloin siitä tulee keskustelun apuväline seuraavalle kävelylle. Lapsi voi näyttää, missä kohtaa oma merkki olisi toiminut, ja aikuinen voi kysyä, muuttaisiko hän viestiä nyt kun paikka on tuttu. Usein toinen versio on ensimmäistä selkeämpi. Se on hyvä huomata: ympäristöviestintäkin on harjoittelua, ei kerralla valmista.