Luontoliitto ja meidän roskaretkemme – miten lapsi osallistuu turvallisesti ympäristötyöhön?

"Isi, saako tähän koskea?"

Esikoinen seisoi puistossa vanhalla metallipurkilla. Purkin reunat olivat ruostuneet teräväksi. Hän tuijotti sitä silmät suurina ja ojensi kättään kohti purkkia.

"Ei!" huusin ehkä vähän liian kovaa. "Siihen ei saa koskea paljain käsin. Tuo on terävä."

Hän peruutti hämmentyneenä. "Mutta sähän aina sanot, että roskat pitää kerätä?"

Hyvä pointti. Olimme keränneet roskia monta kuukautta, mutta en ollut koskaan selittänyt kunnolla, mitkä roskat lapsi saa poimia ja mitkä eivät. Samana iltana jäin etsimään parempaa mallia lasten luontotekemiseen. Luontoliiton ajatus on meille läheinen: lapsi saa olla luonnossa tekijä, ei vain mukana kulkeva sivuhenkilö. Siitä syntyi meille myös selkeämpi tapa puhua roskaretken turvallisuudesta.

Luontoliitto: 80 vuotta lasten puolesta

Luontoliitto on pitkään toiminut lasten ja nuorten ympäristöjärjestö, jonka ytimessä on lasten oma luontosuhde. Kerhot, leirit ja muu toiminta tekevät luonnosta konkreettisen paikan: mennään ulos, huomataan, kokeillaan ja opitaan.

Luontoliiton hengessä lapsi ei ole vain kuuntelija, vaan tekijä. Se sopii meidän perheellemme täydellisesti.

Mutta kaiken tekemisen pohjalla on yksi asia: turvallisuus.

Meidän luontokerho-kokemus

Testasimme viime syksynä luontokerhomaista tekemistä esikoisen kanssa. Kokoonnuimme lähimetsään, havainnoimme luontoa, teimme pieniä tutkimuksia ja otimme mukaan myös meidän tyylisen ympäristönhoidon.

Parasta oli se, miten ohjaaja selitti lapsille turvallisuuden. Ei kieltämällä ja pelottelemalla, vaan selkeillä säännöillä:

"Näillä hanskoilla saa poimia. Terävät ja oudot jätetään aikuiselle. Jos löydät jotain jännää, kutsu ohjaaja."

Esikoinen otti säännöt tosissaan. Hän alkoi jopa opettaa niitä nuoremmalle kotona: "Ei saa koskea, jos on terävä!"

Turvallisuussäännöt ikäryhmittäin

Luontoliiton luontotekemisen ajatuksesta ja meidän omista retkistämme syntyivät nämä ikäryhmittäiset ohjeet:

Alle 4-vuotiaat

Aikuinen tekee, lapsi katselee ja oppii
Turvallinen lähiympäristö: oma piha tai tuttu puisto
Lyhyet hetket, 15–30 minuuttia kerrallaan
Suurin anti: yhdessäolo ja malli

Nuorempi poikamme aloitti näin. Hän katseli vierestä ja sanoi "ruma!" joka kerta kun näki roskan. Se riitti.

4–7-vuotiaat

Voivat poimia roskia hanskoilla tai pihtien kanssa
Aikuinen aina vieressä ja valvoo
Ei teräviä esineitä tai tuntemattomia nesteitä
30–45 minuuttia kerrallaan
Tärkeää: Opeta tunnistamaan "ei saa koskea" -roskat (lasi, neulat, kemikaaliastiat)

Meidän 4-vuotias on nyt tässä vaiheessa. Hän tietää: hanskat päälle, tumpit omaan pussiin, ja "aikuinen hoitaa oudot". Se toimii.

8–12-vuotiaat

Voivat toimia itsenäisemmin pienellä alueella
Oppivat lajittelun perusteita
Luontokerhot sopivat hyvin
1–2 tuntia kerrallaan
Voivat pitää omaa roskapäiväkirjaa

13+ vuotiaat

Voivat ottaa vastuuta ja ohjata nuorempia
Luontoliiton toimintaryhmät (metsät, Itämeri, ilmasto) sopivat hyvin
Voivat järjestää omia tapahtumia
Vastuun kasvattaminen pikkuhiljaa

Seitsemän sääntöä, jotka toimivat

Nämä säännöt ovat olleet meidän perheessämme käytössä alusta asti:

Hanskat tai pihdit – ei paljain käsin roskiin, ikinä
Ei neuloja, ruiskuja tai teräviä esineitä – kerro aikuiselle, aikuinen hoitaa
Käsienpesu aina retken jälkeen, mielellään saippualla
Heijastimet teiden läheisyydessä
Aikuinen tietää aina missä lapsi on – ei karkailla pensaikkoihin yksin
Vesistöjen äärellä erityistä varovaisuutta – ei liukkaalle rantakivelle
Jos epäilyttää, jätä – mieluummin varovainen kuin katuva

Esikoinen osaa ne ulkoa. "Sääntö yksi: hanskat päälle!" hän huutaa joka retken alussa. Se on hänen oma rituaalinsa.

Henkinen turvallisuus on yhtä tärkeää

Roskaretkellä ei saa unohtaa tätä: turvallisuus ei ole vain fyysistä.

Lasten ympäristötyössä on tärkeää myös:

Ei pelottelua – roskaongelma on todellinen, mutta lapsen ei pidä kantaa maailman taakkaa
Positiivinen sävy – "katso mitä me saatiin aikaan!" eikä "katso miten kamalaa"
Lapsen oma tahti – ei pakoteta, jos ei huvita juuri nyt
Onnistumisen kokemuksia – pienikin teko ansaitsee kiitoksen

Eräänä päivänä nuorempi poika ei halunnut lähteä roskaretkelle. "Ei kiinnosta", hän sanoi. Annoimme olla. Seuraavalla kerralla hän oli taas mukana, innokkaampi kuin koskaan. Pakottaminen olisi pilannut koko jutun.

Miten perhe voi osallistua Luontoliiton toimintaan?

Luontoliiton kautta

Etsi lähin luontokerho: luontoliitto.fi – kerhoja ympäri Suomen
Leirit: Kesä- ja talvileirit ovat suosittuja, ilmoittaudu ajoissa
Jäsenyys: Luontoliiton jäsenyyteen kuuluu Luonto-lehti ja alennuksia
Toimintaryhmät: Isommat lapset voivat liittyä temaattisiin ryhmiin (metsät, Itämeri, ilmasto, susi, virtavedet)

Omatoimisesti

Perustakaa oma mini-luontokerho naapuruston lasten kanssa
Järjestäkää kuukausittainen roskaretki – kutsukaa kavereita mukaan
Dokumentoikaa luontohavaintoja – iNaturalist-sovellus sopii koko perheelle
Osallistukaa talkoisiin – kunnat järjestävät kevät- ja syyssiivouksia

Lasten luontoharrastus ansaitsee saman arvostuksen kuin jalkapallo tai musiikki. Kaikki lapset eivät innostu samasta lajista, mutta moni innostuu siitä, että saa tehdä jotain oikeaa ulkona.

Pienet kädet, iso vaikutus

Hyvä luontokokemus jää lapseen. Kun lapsi saa onnistua ulkona ilman pelottelua ja pakkoa, luonnosta tulee oma paikka, ei koulukirjan kuva.

Meidän esikoinen on elävä todiste. Hän tunnistaa roskat kaukaa, tietää turvallisuussäännöt ja opettaa niitä pikkuveljelleen. Kaikki alkoi siitä hetkestä, kun hän kysyi: "Isi, saako tähän koskea?"

Vastaus ei ollut "ei". Vastaus oli: "Kyllä – mutta oikein."

Etsi lähin luontokerho: luontoliitto.fi. Ja ota seuraavalle roskaretkelle mukaan nämä turvallisuussäännöt – ne tekevät retkestä paremman.

Lähde: Luontoliitto.